EtusivuBlogiTekijät toimintamme takana

Juho Heikkinen

17.07.2019

Mikä on työnkuvasi KL-Lämmössä?

Huollan lämmönsiirrinlevyjä. Kun siirtimet purettuina saapuvat halliin, huollamme levyt monien työvaiheiden kautta.

Ensin levyistä puhdistetaan isoin lika joko hapossa tai emäksessä. Tämän jälkeen pesemme ne painepesurilla, sitten vaihdamme uudet tiivisteet levyn ympäri menevälle uralle ja liimaamme uudet. Välillä uusia tiivisteitä ei tarvitse vaihtaa, vaan korjausliimaus riittää. Useimmiten teemme myös tunkeumanesteellä levyjen läpikäymisen, jossa etsitään mahdollisia reikiä, jotka estävät siirtimen täydellisen toimimisen.

Asiakkaan toiveista, huoltovälien pituudesta sekä siirtimen mallista riippuu se, mitä edellä mainittuja toimenpiteitä niille tehdään.

Kauanko olet ollut KL-Lämmössä? Miten olet edennyt nykyiseen tehtävääsi?

Olen ollut samoissa hommissa noin viiden vuoden ajan. Aloitin kesätyöntekijänä, ja koulukiireiden hellittäessä olen ollut hommissa silloin tällöin myös kesän ulkopuolella.

Mitkä ovat vahvuutesi työssä?

Työ on monesti aika simppeliä, varsinkin kun sitä on jo tehnyt jonkin aikaa. Kun homman oppii, tulee siitä tavallaan rutiininomaista tekemistä. Jaksan kuitenkin aina ottaa työni tosissaan ja tehdä huolellista jälkeä. Pitkäjänteisyys ja tarkkuus ovat tässä hommassa olennaisia asioita, ja näitä molempia minulta löytyy. Joskus joutuu jopa sietämään stressiä, kun joku tilaus pitää saada nopeasti valmiiksi. Stressin alla olen aina jopa vahvimmillani.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssä on ehdottomasti ilmapiiri ja työkaverit. Koko firman henkilökunta on huikea, ja työkaverit (jotka ovat olleet kavereita työn ulkopuolellakin jo ties kuinka kauan) ovat aina loistavaa seuraa työpaikalla. Kenenkään naama ei ole alkanut ärsyttämään vielä kertaakaan!

Onko mieleen jäänyt jotain erityistä tapahtumaa, sattumaa tai hauskaa tarinaa vuosien varrelta?

Mitään hurjia tarinoita ei kyllä tule mieleen. Jos nyt jotain hauskaa, niin kaikille sattuu joskus pieniä virheitä työpaikalla. Kerran pesimme lämmönsiirrinlevyjä vanhassa pesupaikassa, joka täyttyi sumusta ja vesihöyrystä, kun pesimme painepesureilla toista sataa levyä. Parin tunnin jälkeen havahduimme siihen, kun katsoimme ensimmäistä kertaa taaksemme pariin tuntiin. Lattiasta oli tullut pieni uima-allas, kun viemärit olivat menneet osittain tukkoon. Niin kova keskittyminen oli työhön, ettei huomannut, mitä ympärillä tapahtui. Tai sitten se johtui siitä vesihöyrystä, mikä leijaili koko paikassa.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa tyttöystäväni kanssa. Lenkkeillään koiran kanssa, käydään ulkona ja niin edelleen. Melkein yhtä paljon tulee aikaa vietettyä kavereiden kanssa (ne samat kaverit työpaikalta).

Kesäisin tärkein asia on mökkeily. Meillä on Kurussa mökki pienen järven rannassa, jossa pyrin viikonloppuisin käymään mahdollisimman usein. Parasta rentoutumista on istua puusaunassa ja pompata järveen aina välissä.

« Takaisin